Kerhomme historia on juuri valmistunut. Älkää heti alkako haukotella, sillä tässä yhteydessä kerromme vain muutaman sanan historiastamme.
Kerhomme on perustettu 1920. Perustajat olivat lähinnä porilaisia koululaisia, joiden tie vei myöhemmin opiskelemaan, töihin ja naimisiin. Siksi kerhon toiminta sammui välillä. Tauko ei kestänyt pitkään, sillä jo vuonna 1931 toiminta alkoi uudestaan. Siitä lähtien olemme viettäneet iloisia kerhohetkiä keskeytyksettä nykyhetkeen.
Kerhokokoukset tärkein toimintamuoto
Kerhomme kokoontuu 16 kertaa vuodessa kerhokokoukseen siten, että sekä keväällä että syksyllä on 8 kokousta. Niissä käsittelemme postimerkkeilyn/filatelian/muun keräilyn asioita joko pienten esitelmien tai kysymysten muodossa. Kerhokokouksissa järjestetään joka kerta myös arpajaiset, joiden palkintoina on postimerkkejä. Kokouksissa pidetään myös suosittu huutokauppa, jonka avulla kerholaiset voivat täydentää kokoelmiaan.
Kerhossamme on tällä hetkellä noin 50 jäsentä, joista 20-30 osallistuu kerhokokouksiin. Väki tietenkin vähän vaihtuu kokouksesta toiseen. Olemme joka vuosi järjestäneen lisäksi vähintään yhden kerhomatkan, yleensä johonkin postimerkkinäyttelyyn tai tunnettuun postimerkkiliikkeeseen.
Jäsenmaksumme on 25 euroa vuodessa. Uusilta jäseniltä perimme lisäksi 2 euroa liittymisen yhteydessä – vanha tapa, jonka perusteita tuskin kukaan muistaa.
Mikäli haluatte lisätietoja, niitä antaa mielellään kerhomme uusi, vastavalittu puheenjohtaja Tapio Kaartinen, jonka tavoitatte helpoimmin sähköpostilla
tapio.kaartinen(at)dnainternet.net
Kerhomme hallituksen jäsenet vuonna 2025 ovat:
Tapio Kaartinen, puheenjohtaja
Raimo Niemi, varapuheenjohtaja
Topi Löfman, sihteeri
Tapio Santikko, rahastonhoitaja
Jari Lamminpää, arkistonhoitaja
Jari Peltomaa, jäsen
Tulkaa kokeilemaan, pois pääsykin on helppoa.